Eija Haapala 14.11.2017 2 min

Kuntoutuksen tavoite – kainalopierun oppiminen?

Lapsi haluaa oppia kainalopierun, voiko sen asettaa kuntoutuksen tavoitteeksi?

Koko 30-vuotisen työurani ajan on keskusteltu, miten kuntoutuksen tavoitteet asetetaan. 1980-luvulla kainalopierutavoite ei olisi tullut kuuloonkaan. Uutena lääkintävoimistelijana opin tuolloin säännön kuntoutuksen suunnitteluun:

”O S T A” eli

  • Ongelman tunnistaminen,
  • Suunnitelma kuntoutukselle,
  • Tavoitteiden määrittely ja
  • Arviointi siitä, miten olemme tavoitteet saavuttaneet.

Tavoitteet asetettiin terapeutin ohjaamana, ja liikkeelle lähdettiin ongelmista eikä asiakkaan mahdollisuuksista. Toki asiakkaalta kysyttiin, mitä hän toivoo kuntoutukselta, ja vastaus oli usein ”hierontaa ja kivun lievitystä”. Kuntoutuksen päätyttyä terapeutti ihmetteli, miten voisi kirjallisesti todistaa kuntoutuspalautteessa, että asiakkaan kivut ovat helpottaneet ja kuntoutus on ollut tarpeellista. Miten sen voisi mitata? Tämä tuska sai minut hakeutumaan erikoistumiskoulutukseen pää täynnä kysymyksiä.

Esimerkiksi ”olkanivelten liikeratojen laajenemisen” taustalla saattoi olla asiakkaan toive, että hän saisi itse papiljotit päähänsä.

Koulutuksessa tajusin, kuinka tärkeää on siirtää terapiassa opitut asiat kuntoutujan arkiympäristöön. Oli ihan eri asia terapoida kuntoutujan kanssa hänen kotonaan kuin palveluntuottajan tiloissa. Kotona asiakas kertoi vaistomaisesti kuntoutumisensa tavoitteet – asiat joihin hän halusi muutosta. Hän saattoi esimerkiksi toivoa, että pystyisi itsenäisesti apuvälineen turvin siirtymään olohuoneesta wc:hen.

Silti terapeutit kirjasivat yhä edelleen tavoitteet oman ammattisanastonsa avulla. Esimerkiksi ”olkanivelten liikeratojen laajenemisen” taustalla saattoi olla asiakkaan toive, että hän saisi itse papiljotit päähänsä. Asiakkaan kuntoutuksen tavoitetta ei vielä siihen aikaan uskallettu merkitä ylös – se ei olisi ollut tarpeeksi ammatillisesti kirjattu.

2000-luvulla saimme vihdoin työvälineen kuntoutuksen tuloksellisuuden mittaamiseen: suomenkielisen GAS-käsikirjan, joka opettaa tavoitteiden asettamista ja ohjaamista. Käsikirjaa käytetään yhdessä Omat tavoitteeni -lomakkeen kanssa, johon kuntoutuja miettii itselleen yksilöidyn, mitattavissa olevan, konkreettisen, saavutettavan, realistisen ja merkityksellisen kuntoutuksen tavoitteen, joka on mahdollista aikatauluttaa.

Vaikka asiakkaan kokonaisvaltaisesta huomioimisesta on puhuttu ainakin viimeiset 20 vuotta, saan edelleen harmittavan usein lukea kuntoutuspalautteista sellaisia tavoitteita kuin ”asiakkaan toimintakyvyn parantaminen”, ”kipujen lieventyminen” ja ”tasapainon parantuminen”. Miten näiden tavoitteiden toteutumista voi mitata? Milloin kuntoutus on ollut tarpeellista ja tuloksellista?

Kainalopierun oppiminen on hyvä, lapsennäköinen fysioterapian tai toimintaterapian tavoite.

Edelleen kuntoutusmaailmassa keskustellaan, miten tavoitteista saadaan konkreettisia ja kuntoutujalle merkityksellisiä. Kainalopierun osaaminen voi olla lapselle keino päästä verkostoitumaan ikäistensä kanssa. Tempun hallitakseen hänen täytyy muun muassa oppia ylittämään kehon keskiviiva käsillään, hänen olkanivelissä täytyy olla tarpeellista liikkuvuutta ja hänen täytyy osata tehdä tarpeelliset vaiheet oikeassa järjestyksessä. Siis kyllä – kainalopierun oppiminen on hyvä, lapsennäköinen fysioterapian tai toimintaterapian tavoite.

Aihesanatkuntoutus

Eija Haapala

suunnittelija