Siirry sisältöön

Valkolakki vailla työtä?

Kela palvelee | 21.5.2019
Hei sinä ylioppilas, joka painat valkolakin päähäsi kesäkuun alussa! Eikö tärpännyt kesätöiden suhteen? Onko edessä välivuosi opinnoista? Sinulla voi olla oikeus saada Kelasta työttömyysturvaa 21 viikon odotusajan jälkeen. Tähän kirjoitukseen on koottu toimintaohjeita, joiden avulla pääset alkuun.
Anniina Lapinkaski
etuuskäsittelijä
Kuuntele artikkeli

Aivan ensimmäiseksi sinun täytyy ilmoittautua työnhakijaksi TE-palveluihin. Se kannattaa tehdä heti ensimmäisenä työttömänä päivänä kesäkuun alussa, jos kesätöitä ei ole. Ilmoittautuminen onnistuu verkossa osoitteessa www.työmarkkinatori.fi. Muista lukea ohjeet huolellisesti ja vastata palvelutarvetta koskeviin kysymyksiin. Muuten työnhakusi katkeaa parin päivän päästä, ja se täytyy laittaa uudelleen voimaan. On tärkeää, että työnhakusi pysyy voimassa koko ajan, katkoksitta.

TE-toimisto antaa Kelaan lausunnon siitä, onko työttömyysturvan maksamiselle jotain esteitä. Esteenä voi olla esimerkiksi se, jos et ole valmis ottamaan vastaan kokoaikatyötä.

On tärkeää, että työnhakusi pysyy voimassa koko ajan, katkoksitta.

Kun TE-palvelut on antanut työvoimapoliittisen lausunnon, voit hakea työttömyysturvaa Kelasta. Hakemuksen voit tehdä Kelan verkkoasiointipalvelussa. Sinne kirjaudutaan omilla verkkopankkitunnuksilla. Hakemuksen voi täyttää myös paperisella lomakkeella.

Kelan tehtävänä tutkia tuleeko työmarkkinatukeesi 21 viikon pituinen odotusaika. Odotusaika asetetaan, jos ammatillista koulutusta ei ole. Ammatillisesta oppilaitoksesta ja lukiosta valmistuneet eivät siis tässä kohtaa ole samalla viivalla, koska ammattiin valmistuneen työttömyysturvaoikeus alkaa viiden päivän omavastuuajan jälkeen. Lukio on yleissivistävä koulutus eli ei valmista ammattiin. Sen vuoksi lukion käyneelle asetetaan odotusaika.

Työttömyysturvassa on 21 viikon pituinen odotusaika, jos sinulla ei ole ammatillista koulutusta.

Ylioppilaan odotusaika alkaa siitä päivästä, josta TE-palvelut on antanut Kelaan esteettömän työvoimapoliittisen lausunnon. Tämän vuoksi on tärkeää ilmoittautua työnhakijaksi heti kesän alussa ja hakea kokoaikatyötä, jolloin odotusaika alkaa kulua heti. Kesäkuun alussa alkava odotusaika päättyy lokakuun loppupuolella, ja sen jälkeen voit hakea työmarkkinatukea uudelleen. Pidä työnhaku voimassa koko ajan, koska muuten odotusaika katkeaa.

Odotusaikanakin sinulla voi olla oikeus työmarkkinatukeen, jos osallistut johonkin TE-palvelujen kanssa sovittuun toimenpiteeseen, kuten työkokeiluun tai työnhakuvalmennukseen. Sovi osallistumisesta TE-palveluiden kanssa. He antavat Kelaan lausunnon toimenpiteeseen osallistumisesta, ja voit hakea sen ajalle työmarkkinatukea Kelasta.

Syksyn tullen TE-palvelut pyytää sinulta selvitystä siitä, mihin kouluihin hait kevään yhteishaussa. Jos hait vähintään kahteen kouluun ja kävit pääsykokeissa, mutta koulupaikka jäi saamatta, sinulla on oikeus työmarkkinatukeen, kunhan odotusaikasi päättyy.

Jos jätit ilman pätevää syytä hakematta kouluun tai et ottanut koulupaikkaa vastaan, TE-palvelut asettaa sinulle 1.9. alkaen työssäolovelvoitteen. Se tarkoittaa sitä, että alat saada työttömyysajalta työttömyysturvaa vasta sen jälkeen, kun olet ensin ollut työssä, TE-palvelujen kanssa sovitussa palvelussa tai esimerkiksi opiskellut päätoimisesti vähintään 21 viikon ajan. Työssäolovelvoite on siis eri asia kuin odotusaika. Odotusajan asettaa Kela, työssäolovelvoitteen TE-palvelut.

Työssäolovelvoite on eri asia kuin odotusaika. Odotusajan asettaa Kela, työssäolovelvoitteen TE-palvelut.

Jos työllistyt kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti, ilmoita siitä TE-palveluihin ja Kelaan. Odotusajalla tekemäsi työ voi lyhentää odotusaikasi pituutta, jos työaika on vähintään 18 tuntia viikossa. Tee aina kirjallinen työsopimus, jos mahdollista.

Jos sinulle tulee kysyttävää Kelan etuuksista, voit olla yhteydessä puhelimitse tai verkkopalvelun kautta viestinä. Olemme täällä sinua varten ja neuvomme etuusasioissa. Kysy rohkeasti!

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.