Siirry sisältöön

Kun Kelassa asiointi on aivan uutta

Kela palvelee | 22.4.2020
Anniina Lapinkaski
etuuskäsittelijä
Kuuntele artikkeli

Elämme poikkeuksellisia aikoja. Maahamme rantautunut koronavirus vaikuttaa jokaisen suomalaisen arkeen monin eri tavoin. Valtava määrä ihmisiä on tällä hetkellä aivan uudenlaisen tilanteen edessä. Useilla aloilla on jouduttu käynnistämään yt-neuvotteluja, joiden seurauksena työntekijöitä on lomautettu tai irtisanottu. Iso osa heistä ei ole koskaan aiemmin hakenut työttömyysturvaa, joten etuusviidakko voi tuntua monimutkaiselta. Työttömyysturvaan on tehty koronaepidemian vuoksi väliaikaisia muutoksia, jotka parantavat työttömyysturvan ehtoja ja tasoa. Niitä sovelletaan hakemuksiin automaattisesti.

Työnhakijaksi täytyy ilmoittautua myös silloin, jos hakee työttömyysturvaa osa-aikatyön tai osa-aikaisen lomautuksen ajalle.

Aivan ensimmäinen askel lomautuksen tai työttömyyden alkaessa on TE-palveluihin ilmoittautuminen. Ilmoittautumisen voi tehdä sähköisesti, ja annetut ohjeet kannattaa lukea huolellisesti ja vastata kaikkiin kysymyksiin. Muuten työnhaku pysyy voimassa vain pari päivää ja katkeaa ilman erillistä varoitusta. Työttömyysturvan saaminen edellyttää työnhaun voimassaoloa. Työnhakijaksi täytyy ilmoittautua myös silloin, jos hakee etuutta osa-aikatyön tai osa-aikaisen lomautuksen ajalle.

Tämän jälkeen täytyy selvittää se, mistä työttömyysturva haetaan. Vaihtoehtoja on kaksi: Kela tai työttömyyskassa. Jos olet maksanut joko suoraan palkastasi tai erillisillä laskuilla työttömyyskassan jäsenmaksua ja työssäoloehtosi täyttyy, haet ansiopäivärahaa työttömyyskassasta. Ansiopäivärahan suuruus määräytyy palkkasi perusteella.

Työttömyyskassojen käsittelyajat ovat tällä hetkellä normaalia pidemmät, ja moni onkin kysynyt, voisiko odotellessa hakea työttömyysturvaa Kelasta. Se ei ole mahdollista. Kassan jäsenille työttömyysetuuden myöntää vain kassa. Sen sijaan Kelan perustoimeentulotukeen voi muodostua oikeus kassan päätöstä odottaessa.

Moni on kysynyt, voisiko kassan päätöstä odotellessa hakea työttömyysturvaa Kelasta. Se ei ole mahdollista.

Jos et ole minkään työttömyyskassan jäsen tai työssäoloehtosi ei ole ehtinyt täyttyä, teet hakemuksen Kelaan. Kelassa on kahta eri työttömyysetuutta: peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Ne ovat määrältään saman suuruisia, mutta niissä on hieman erilaiset määräytymisperusteet. Sinun ei tarvitse tietää minkä nimistä etuutta haet Kelasta, me kyllä selvitämme sen. Pääasia, että täytät hakemuksen huolellisesti.

Jos hakemusta täyttäessä tuntuu siltä, ettei sopivaa vaihtoehtoa löydy, voit kirjoittaa hakemuksen Lisätietoja-kohtaan tarkemmin tilanteestasi. Tarkista myös, että yhteystietosi ovat ajan tasalla Kelan verkkopalvelussa ja ota viestipalvelu käyttöön, koska sitä kautta voit tarvittaessa täydentää hakemustasi tai käsittelijä voi pyytää sinulta lisätietoja kätevästi viestinä. Ensisijaisesti pyydämme kuitenkin lisätiedot soittamalla, joten vastaa myös tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun. Näin asia saadaan kerralla kuntoon.

Kelassa urakoimme nyt uusien hakemusten kimpussa ja teemme parhaamme, jotta asiakkaat saavat rahansa mahdollisimman pian.

Myös monien eri alojen yrittäjien tilanne on hyvin tukala, kun ihmiset pysyvät nyt kodeissaan ja yritystoiminta voi olla lähes tai kokonaan pysähtyneenä. Yrittäjien tilannetta helpottamaan on säädetty poikkeuslaki, jonka ansiosta yrittäjät voivat hakea Kelasta tilapäistä työmarkkinatukea, jos päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt tai yrittäjätulo on epidemian vuoksi vähemmän kuin 1 089,67 e/kk. Myös yrittäjän täytyy ilmoittautua TE-palveluihin. Yritystoimintaa ei tarvitse lopettaa.

Myös yrittäjä voi tehdä työmarkkinatukea saadessaan töitä, jolloin hän ilmoittaa tulonsa Kelaan. Kela sovittelee tulot ja työmarkkinatuen yhteen, samalla tavalla kuin muillekin osa-aikaisesti työskenteleville. Tuloissa on 300 e/kk suojaosuus. Sen jälkeen jokainen ansaittu euro pienentää työmarkkinatukea 50 senttiä.

Kelassa urakoimme nyt uusien hakemusten kimpussa ja teemme parhaamme, jotta asiakkaat saavat rahansa mahdollisimman pian. Kyllä me tästäkin selviämme!

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.