Siirry sisältöön

Näin luet asumistukipäätöstä

Kela palvelee | 28.10.2020
Aliisa Raskinen
etuuskäsittelijä
Kuuntele artikkeli

Kelaan tulee päivittäin kyselyjä, joissa pyydetään selventämään jotain kohtaa tukipäätöksestä. Esimerkiksi asumistuen päätöksessä on monta sivua, joihin perehtyminen vaatii kärsivällisyyttä. Itse muistan opiskeluajoiltani, että jo pelkkä monisivuisen päätöksen näkeminen uuvutti. Tarkistinkin yleensä vain ensimmäiseltä sivulta löytyvän tiedon tuen määrästä ja maksupäivän. Tämän jälkeen päätös lensi nopeasti roskikseen. Näin jälkikäteen ajateltuna ymmärrän, että ehkä olisi kannattanut panostaa enemmän.

Päätöksellä saattaa vilahdella hankalilta kuulostavia sanoja, kuten keskiarvotulo ja perusomavastuu.

Asumistuen päätöksen kaksi ensimmäistä sivua sisältävät muun muassa tiedon tuen määrästä ja maksupäivän. Lisäksi tuen määrän laskemisessa käytettyjen tulojen ja asumismenojen yhteissummat löytyvät täältä. Suosittelen kuitenkin jatkamaan lukemista päätöksen kenties tärkeimmälle eli kolmannelle sivulle. Tuolla sivulla kohdassa ”Miten asumistuki määräytyy” on kerrottu kaikki ne seikat, joiden perusteella asumistuen määrä on laskettu. Etenkin tilanteissa, joissa tulot lasketaan keskiarvotulona, käsittelijät usein kertovat tarkemmin, mitä tuloja on laskettu millekin ajanjaksolle.

Päätöksellä saattaa vilahdella myös muita hankalilta kuulostavia sanoja. Esimerkiksi enimmäisasumismenot, hyväksyttävät asumismenot ja perusomavastuu saattavat aiheuttaa päänvaivaa. Kyseisiä sanoja pohtivien kannattaa lukaista edellinen bloggaukseni.

Jos tarkistusta asumistukeen ei ole ehditty tehdä riittävän ajoissa, sinulle on saatettu maksaa liikaa asumistukea.

Yleensä juuri tulot ja niiden laskentatapa herättävät eniten kysymyksiä. On tärkeää, että tiedän mihin tuloihin päätöksesi perustuu, jotta osaat jatkossa tarkistuttaa asumistukesi oikealla hetkellä. Asumistuki pitää nimittäin tarkistaa, jos tulot nousevat vähintään 400 euroa tai laskevat 200 euroa viimeisimmässä päätöksessä laskettuihin tuloihin nähden. Jos tilanteessasi ei tapahdu muutoksia, asumistuki tarkistetaan viimeistään vuoden kuluttua. Vuositarkistuksen ajankohta kerrotaan aina päätöksessä.

Jos tarkistusta asumistukeen ei ole ehditty tehdä riittävän ajoissa, sinulle on saatettu maksaa liikaa asumistukea. Tiedot mahdollisesta liikamaksusta löytyvät aina päätöksen viimeiseltä sivulta. Päätösten lukeminen loppuun saakka on tästäkin syystä tärkeää. Jos tukea on maksettu liikaa, löytyy viimeiseltä sivulta ohjeet jatkoa varten. Ennen kuin teemme päätöksen liikamaksun takaisinperinnästä, haluamme kuulla mielipiteesi. Voit kertoa liikamaksuun johtaneista syistä, taloudellisesta ja sosiaalisesta tilanteestasi. Pyydämme lisätietoja, koska perintää on mahdollista kohtuullistaa. Toisin sanoen emme välttämättä peri kaikkia liikaa maksettuja tukia takaisin. Päätös tehdään aina kokonaistilanteesi huomioiden, joten toivomme, että kerrot tilanteestasi monipuolisesti.

Pyrimme jatkuvasti kehittämään sitä, että päätökset olisivat helposti ymmärrettäviä ja me Kelassa helposti lähestyttäviä.

Joskus harvoin saattaa käydä niin, että päätökseen on eksynyt virhe. Me Kelassa pyrimme tekemään aina jokaisen päätöksen huolella ja oikein, sillä virheelliset päätökset aiheuttavat lisätyötä käsittelijöille ja asiakkaille ymmärrettävästi harmia. Korjaustarve päätöksessä voi johtua niinkin yksinkertaisesta syystä kuin käsittelijän näppäilyvirheestä tai hakemuksestasi puuttuneesta tiedosta. Tarkistathan tämänkin vuoksi saamasi päätöksen huolella.

Kaiken kaikkiaan päätökset kannattaa lukea aina rauhassa ja huolella läpi. Usein vastaus löytyy viimeistään päätöksen lopulta. Jos näin ei kuitenkaan ole, ethän arkaile olla yhteydessä meihin. Pyrimme jatkuvasti kehittämään sitä, että päätökset olisivat helposti ymmärrettäviä ja me Kelassa helposti lähestyttäviä.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.