Siirry sisältöön

Toimeentulotuen hakeminen sähköisesti yllätti positiivisesti myös kelalaiset

Työ & Toimeentulo | 21.2.2017
Perustoimeentulotuki siirtyi sosiaalitoimistosta Kelaan vuoden 2017 alusta. Toimeentulotuen tiimipäällikkö Chris-Marie Hyden-Sorsa iloitsee siitä, että kiireenkin keskellä etuuskäsittelijät kokevat tekevänsä merkityksellistä työtä.
Kuuntele artikkeli
""
Toimeentulotuen tiimipäällikkö Chris-Marie Hyden-Sorsan tiimissä on tehty pitkää päivää, jotta asiakkaat saavat tukensa ajoissa.

Toimeentulotuen hakeminen on tapahtunut vuoden 2017 alusta alkaen Kelan kautta. Miten tämä näkyy Kelassa?

Syksyn 2016 aikana meillä oli käynnissä Kelan historian suurin koulutusurakka. Hakemusten käsittely aloitettiin joulukuun puolessa välissä, ja ensimmäiset perustoimeentulotuet maksettiin asiakkaiden tileille 2. tammikuuta.

Toimeentulotuen tiimipäällikkönä vastaan etuuskäsittelystä omassa tiimissäni. Meillä on ollut tiimeissä hyvä tekemisen meininki, ja koemme työn merkitykselliseksi. Myös ylitöitä on tehty, jotta asiakkaiden rahat on saatu ajoissa maksuun. Erityisesti mieleen on jäänyt asiakkaan iloinen kommentti puhelimessa uuden vuoden aatolta: ”Ai te olette lauantaina töissä.”

Miten toimeentulotuen hakemukset käsitellään?

Asiakkaan hakemus voi saapua Kelaan sähköisenä tai paperihakemuksena, jolloin se aivan ensimmäiseksi skannataan sähköiseen muotoon. Tämän jälkeen hakemukset otetaan vuorollaan käsiteltäväksi sähköisistä työjonoista. Tarvittaessa asiakkaalta pyydetään lisäselvityksiä, useimmiten sähköisellä viestipalvelulla tai puhelimitse. Kun kaikki tarvittavat lisäselvitykset on saatu, hakemus voidaan ratkaista ja asiakkaalle annetaan päätös.

Etuuskäsittelijät käsittelevät perustoimeentulotuen hakemuksia. Osa etuuskäsittelijöistä on toiminut aikaisemmin kunnissa toimeentulotuen tehtävissä, osa on uusia toimeentulotukeen perehdytettyjä etuuskäsittelijöitä ja osa Kelassa aikaisemmin muissa tehtävissä työskennelleitä.

”Uskon, että Kela-siirron myötä toimeentulotuen hakeminen helpottuu”,
Chris-Marie Hyden-Sorsa sanoo.

Miten perustoimeentulotuen siirtyminen Kelaan näkyy asiakkaille?

Uskon, että Kela-siirron myötä toimeentulotuen hakeminen helpottuu. Asiakas voi samalla kertaa hakea kaikki hänelle kuuluvat etuudet. Kelan asiakaspalvelussa myös neuvotaan asiakkaalle, mitä etuuksia hänen elämäntilanteessaan voi hakea. Ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki haetaan edelleen kunnista, mutta Kela voi myös siirtää hakemuksen sähköisesti kuntaan silloin, kun niitä haetaan perustoimeentulotuen kanssa samanaikaisesti ja asiakas niin haluaa.

Voiko asiakas vaikuttaa hakemusten käsittelyyn?

Hakemus kannattaa täyttää huolellisesti ja liittää tarvittavat liitteet mukaan. Hakemus myös kannattaa tehdä verkossa aina, kun verkkoasiointiin on mahdollisuus. Lisäksi asiakkaan kannattaa ottaa Kelan verkkoasiointipalvelussa käyttöön viestitoiminto, jonka kautta voimme pyytää tarvittavat lisäselvitykset nopeasti. Verkkohakemusten suuri määrä onkin jo yllättänyt meidät positiivisesti!

Töissä Kelassa: Chris-Marie Hyden-Sorsa

  • Kelalainen vuodesta 2002
  • Vuoden 2016 alussa aloitti työskentelyn toimeentulotuen tiimipäällikkönä
  • Työskentelee Eteläisessä toimeentulotukiryhmässä, Kouvolan tiimissä
  • Toimeentulotukia käsitellään kahdeksalla paikkakunnalla
  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.