Siirry sisältöön

Kuuluisiko sinullekin lapsilisän yksinhuoltajakorotus?

Kela palvelee | 2.5.2017
Anniina Lapinkaski
etuuskäsittelijä
Kuuntele artikkeli

”No mutta meillähän on yhteishuoltajuus”, vastasi ystäväni, kun kysyin, onko hän muistanut hakea lapsilisään yksinhuoltajakorotusta. Ystäväni muutti erilleen avopuolisonsa kanssa nelisen kuukautta sitten. Hänelle oli ihan uutta tietoa se, että yhteishuoltajuus ei estä lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen saamista.

Helpoin ja nopein tapa hakea yksinhuoltajakorotusta on täyttää hakemus Kelan verkkopalvelussa.

Lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen määrä on 63,30 euroa kuukaudessa jokaisesta lapsilisään oikeuttavasta lapsesta (vuonna 2021). Korotukseen on oikeus, jos lapsilisän saaja ei ole avo- tai avioliitossa. Yhteishuoltajuus tai se, että lapsi asuu esimerkiksi vuoroviikoin toisen vanhempansa luona, ei estä yksinhuoltajakorotuksen saamista. Korotusta ei makseta automaattisesti, vaan lapsilisän saajan täytyy hakea sitä. Helpoin ja nopein tapa on täyttää hakemus OmaKelassa. Takautuva hakuaika on 6 kuukautta, ja oikeus alkaa erilleen muuttoa seuraavan kuukauden alusta.

Avoliitto estää yksinhuoltajakorotuksen maksamisen, vaikka avopuoliso ei olisi lapsen vanhempi. Voi siis olla tilanne, jossa lapsen isyyttä ei ole vahvistettu lainkaan eli äiti on yksinhuoltaja, mutta asuu avoliitossa uuden kumppanin kanssa. Oikeutta yksinhuoltajakorotukseen ei tällöin ole. Tasa-arvoisen avioliittolain myötä myös samaa sukupuolta olevia pariskuntia pidetään avoparina eli avoliitto estää yksinhuoltajakorotuksen saamisen.

Joskus voi käydä niin, ettei asumiskuvio ole aivan selvä ja Kela joutuu tiedustelemaan, onko kyseessä avoliitto vai ei.

Joskus voi käydä niin, ettei asumiskuvio ole aivan selvä ja Kela joutuu tiedustelemaan, onko kyseessä avoliitto vai ei. Tällainen yllätys voi tapahtua esimerkiksi uuteen asuntoon muuttaessa, jos edellinen asukas ei ole muistanut tehdä osoitteenmuutosta ja väestörekisteritietojen mukaan näyttää siltä, että asunnossa asuu useampia aikuisia. Yksinhuoltajakorotusta ei koskaan katkaista asiakasta kuulematta, vaan lapsilisän saajalla on mahdollisuus antaa oma selvityksensä asiasta.

Lue myös: Näin ero vaikuttaa lapsiperheen tukiin

Avioliiton solmiminen estää yksinhuoltajakorotuksen maksamisen aina – myös siinä tapauksessa, että aviopuolisot asuvat erillään. Tämä voi tulla yllätyksenä parille, joka menee naimisiin mutta ei käytännön syistä vielä muuta yhteen. Sen sijaan avioerotilanteessa oikeus yksinhuoltajakorotukseen alkaa heti erilleen muuttoa seuraavasta kuukaudesta, vaikka virallinen avioero astuu voimaan vasta harkinta-ajan päätyttyä. Erilleen muuton täytyy kuitenkin johtua välien rikkoutumisesta, sillä jos aviopuolisot muuttavat erilleen vaikkapa eri paikkakunnilla olevien työpaikkojen vuoksi, ei oikeutta yksinhuoltajakorotukseen ole.

Vaikka erosta on jo neljä kuukautta, ystäväni ehtii vielä hakea korotukset takautuvasti.

Ystäväni ilahtui kuullessaan, että hänellä on oikeus yksinhuoltajakorotukseen, vaikka hänellä ja lapsen isällä on yhteishuoltajuus ja lapsi viettää paljon aikaa isänsä luona. Vaikka heidän erostaan on jo neljä kuukautta, ystäväni ehtii vielä hakea korotukset takautuvasti. Vastedes yh-korotus maksetaan hänelle lapsilisän yhteydessä. Onneksi asia tuli puheeksi nyt, eikä joskus vuosien päästä.

Päivitetty 7.9.2021 yksinhuoltajakorotuksen määrä.

  • Mistä haluaisit lukea?

    Ehdota juttuideaa Kelan Elämässä-median toimitukselle.